Keitä me olemme?
Terhi Takanen, FT on uudistumisen ja tulevaisuuden taitojen vahva osaaja ja tunnettu pioneeri.
Hän on väitellyt kehittämästään yhdessäluomisen kehittämisotteesta, joka toimii niin organisaatiokulttuurien kuin sisäisen uudistumisenkin metodologiana. Hän on kokenut ja innostava yhteisöllisten taitojen kehittämisen mahdollistaja. Takanen on taustaltaan kasvatustieteilijä, joka on toiminut julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin muutostyössä yli kaksikymmentä vuotta. Hän inspiroituu läsnäolevista kohtaamista, tulevaisuuden taidoista ja yhdessätekemisestä
Mika Kantonen on yhdessäluomisen mahdollistaja, kokenut HR-osaaja sekä tulevaisuuden terapeutti.
Mika on työskennellyt yhdessäluomisen otteella niin kansainvälisissä yrityksissä, järjestöpuolella kuin julkisellakin sektorilla. Hänelle tärkeintä on kohtaaminen. Hän nauttii erityisesti yksilöcoachauksesta ja terapeuttisista työskentelytavoista. Mikaa kiinnostaa myös tutkimusmielessä yhdessäluomisen otteen vaikuttavuus, erityisesti sen vaikutus työhyvinvointiin. Hän tekee tästä parhaillaan opinnäytettä ammattikorkeakouluun.
Yhdessäluomisen mahdollistajaverkosto
Mahdollistajaverkostoon kuuluu kolmisen kymmentä monipuolista osaajaa. Heitä yhdistää kyky kuunnella, olla läsnä ja tukea vapautumista. Täältä löydät itsellesi yhdessäluovan coachin tai työyhteisöllesi tulevaisuuden kulttuurin mahdollistajan.
Lämmin yhteisö ja yhteistyökumppanit
Tietoiselta arvopohjalta toimivat yhteistyökumppanit