Tulevaisuuden taitoja yhdessäluomisen otteella

Tulevaisuuden taitoja yhdessäluomisen otteella

Mistä palvelukonseptissa on kyse?

Työsuojelurahaston rahoittaman Tulevaisuuden taitoja yhdessäluomisen otteella -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tuotteistettiin asiakaslähtöinen, tietoista toimijuutta ja uusia ajattelu- ja toimintatapoja suomalaisissa työyhteisöissä mahdollistava palvelukonsepti. Palvelukonseptin ytimessä on tietoinen läsnäolon harjoittaminen ja yhteisöllinen vastuunotto siitä, millaista työyhteisöä ollaan luomassa. Se pohjautuu yhdessäluomisen kehittämisotteeseen, jossa vahvistetaan yksilön ja työyhteisön itseohjautuvuutta ja mahdollistetaan aktiivista toimijuutta suhteessa ympäristön muutoksiin ja haasteisiin. Samalla vahvistetaan tiimin, työyhteisön ja/tai organisaation yhteistä kykyä suunnata yhdessä tulevaisuuteen.

Palvelukonsepti sopii erityisesti asiantuntijaorganisaatioihin. Sitä voi hyödyntää toimintakulttuurin uudistamisessa, osaamisen ja johtamisen kehittämisessä, tiimien toiminnan kehittämisessä, yhteisen työn päämäärien uudelleensuuntaamisessa sekä työhyvinvoinnin ja kasvun tukemisessa. Palvelukonsepti vahvistaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä ja parantaa siten työhyvinvointia ja työn vaikuttavuutta.

Palvelukonseptin ajallinen laajuus on noin kuusi kuukautta. Työskentely on jäsennetty neljään yhteiseen työpajaan, joiden välissä reflektoidaan toteutunutta työskentelyä ja suunnitellaan tulevaa sekä harjoitetaan tulevaisuuden taitoja arjessa työkirjan avulla. Osallistujat ovat koko prosessin ajan vuorovaikutuksessa toisiinsa ja oppivat kytkeytymään itseen, toisiin ja ympäristöön uudella tavalla, koaktiivisesti.

Palvelukonseptin käyttöönotto vaatii asiakasorganisaatioilta halua tehdä tilaa yhdessäluomiselle ja -kehittelylle, sekä valmiutta sitoutua yhdessä oppimiseen. Prosessia vetävät koulutetut yhdessäluomisen mahdollistajat, joiden työpareiksi valitaan organisaatioista sisäiset mahdollistajat, jotka saavat räätälöityä tukea ja valmennusta rooliinsa. Työparityöskentely tukee tietoisen toimijuuden ja tulevaisuuden taitojen harjoittamista myös palveluprosessin päättymisen jälkeen ja vahvistaa organisaatioiden oma osaamista ja prosessin vaikuttavuutta.

Yhteiskehittely

Tulevaisuuden työelämässä ja työyhteisöissä tarvitaan palvelukonseptin mahdollistamia osallisuuden ja yhdessäluomisen taitoja. Myös palvelukonseptin yhteiskehittely toteutui yhdessäluovana palvelumuotoiluna, jossa keskityttiin sekä syntyvään palvelukonseptiin että työryhmän keskinäiseen vuorovaikutukseen, tietoiseen toimintatapojen reflektioon ja uudistumiseen. Käytännössä yhteiskehittely tapahtui työpajoissa, joissa perehdyttiin yhdessäluovaan palvelumuotoiluun, rakennettiin työskentelyä ohjaavat kysymykset ja arvokompassi, tunnistettiin ja harjoitettiin tulevaisuuden taitoja, kiteytettiin palvelukonsepti ja valmisteltiin sen soveltamista asiakasorganisaatioissa. Työpajojen välillä testattiin Tulevaisuuden taidot –työkirjan harjoituksia ja reflektoitiin yhteiskehittelyryhmän toimintaa ja syntyviä tulevaisuuden taitoja työpareittain.

Yhteiskehittelyyn osallistuivat Terhi Takanen (CoCreators), Teila Tanner-Heikkilä (Valmennus Vuosikello), Elina Henttonen (Valtaamo), Heljä Ora (MacMentor), Marika Laaksonen (Telia), Mika Kantonen (Telia), Outi Sivonen (Finnair) ja Pilvi Pellikka (Valtiovarainministeriö). Työryhmässä yhdistyi ainutlaatuisella tavalla kokemus työelämän muutoksesta, organisaatioiden kehittämisestä ja esimiestyöstä, työelämän tutkimuksesta sekä yhdessäluomisen otteen harjoittamisesta. Yhteiskehittelyryhmän keskeisinä osallistujina toimivat tuotetta myöhemmin hyödyntävien organisaatioiden edustajat. Näin asiakasnäkökulma oli prosessissa edustettuna alusta lähtien ja palvelukonsepti voitiin muotoilla juuri näiden organisaatioiden tarpeita vastaavaksi. Ensivaiheessa palvelukonsepti otetaankin käyttöön juuri sen yhteiskehittelyssä mukana olleissa organisaatioissa.

Kiinnostuitko?

Palvelutuotteeseen ja yhteiskehittelyryhmän toimintaan voi perehtyä tarkemmin lukemalla hankkeen loppuraportin. Tunnelmia matkan varrelta löydät näistä jutuista:

Kohti tulevaisuuden tietoista toimijuutta

Ensiaskelia tietoiseen toimijuuteen: sisäisten tilojen havainnointi

Yhdessäluomisen iloa ja tulevaisuuden taitoja

Viisi avainta tietoiseen toimijuuteen

***

Kirjoittaja Elina Henttonen (Valtaamo Oy) on työelämän tutkija ja –kehittäjä, joka osallistui Tulevaisuuden taidot yhdessäluomisen otteella -hankkeeseen asiantuntijaroolissa.

Kuvat: Pixabay.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *